Hevosten kanssa on ihanaa puuhata kaiken laista, niin maastakäsin kuin selästäkin. Hoitamista, esteitä, kengitystä, koulua, länkkäriä, mitä ikinä se onkin, meillä ihmisillä on usein kovat odotukset hevosen kanssa vietetystä ajasta. Ongelmia tulee usein vastaan jo hevosta tarhasta hakiessa. Eläintä ei voisi vähempää kiinnostaa tarhaan tallusteleva ihminen. Vai onko kenties taluttaminen tosi vaikeaa?
Miten saadaan hevosen huomio kiinnitettyä ihmiseen niin, että tämä vaikuttaa mielenkiintoiselta?
Itselleni on hyvin tärkeää oman hevosen kanssa, että myös hevonen viihtyy minun seurassa. Tähän kuuluu olennaisena osana se, että kun huutelen ponia laitumelta, se lähtee höristen, kiinnostuneena kävelemään portille. Se ei ole tottelevaisuutta, vaan ainoastaan hevosen omaa halua ja kiinnostusta olla mun kanssa.
Miten tähän tilanteeseen siis päästään?
Sanotaan nyt aluksi, että maltti on valttia. Hevosten kanssa vaaditaan pitkiä hermoja ja halua ymmärtää isoa pako-eläintä myös toisesta näkökulmasta. Ei siis kannata heittää pyyhettä kehään, jos ei heti onnistu.
Hevosen haku laitumelta voi joskus olla turhauttavaa, jos koni ei suostu minkäänlaiseen yhteistyöhön. Seuraavassa kerronkin mun vinkit asiaan :)
Ensimmäisenä voit keksiä itse kutsuhuudon hevoselle, jota käytät aina kun lähestyt laitumen porttia. Se voi olla viheltelyä, nimen kutsumista, jonkun tietyn sanan huutelua tai oikeestaan ihan mitä vaan muuta ääntä, jonka hevonen oppii yhdistämään sinuun. Huutelet vaan muina miehinä, kävelet rennosti hevosen luo, iloisesti hymyillen ja tervehdit rapsutuksella tai namilla. Ei kannata heti olettaa hevosen kävelevän sinun luoksesi. Opetetaan vaan ensin hevoselle, että ihmisen tulo on miellyttävä asia.
Jos hevonen ei normaali tilanteissa tule luoksesi, kun haet sitä laitsalta, voi olla, että muutaman kerran joudut toistamaan saman rituaalin. Ota herkkuja mukaan ja kun pääset hevosen luo, älä kahlitse sitä riimuun samalla sekunnilla. Vietä aikaa hepan kanssa ennen kun lähdet viemään sitä kohti tallia, rapsuttele ja anna nameja. Ilman, että pyydät hevoselta yhtään mitään.
Muutaman kerran jälkeen voit pysähtyä 10 metrin päähän hevosesta, kääntää katseen ja rintakehän noin 45 astetta hevosesta poispäin ja odottaa, että hevonen itse kävelee luoksesi.
Jos hevonen ei tässäkään vaiheessa kiinnitä mitään huomiota, käännä katse hevosen takajalkoja päin ja kävele hevosen lautasta päin. Tällöin hevonen usein kääntää katseensa sinuun ja väistää taka-päätään. Muutama askel sivulle riittää. Myöhemmin voidaan olettaa, että hevonen kääntyy taka-päätä väistämällä 180 astetta, mutta alkuun riittää vähempikin.
Tarvittaessa voit pyytää raipalla tai riimunnarun heiluttelulla hevosta väistämään takapäätään. Kun hevonen väistää, pysähdy. Toista sama uudestaan, jos hevonen ei vieläkään kiinnitä sinuun mitään huomiota. Kun hevonen ensimmäisen kerran huomioi sinut väistäessään, lopeta harjoitus.
Tarkoituksena on siis luoda paine, jossa hevosen tulee liikuttaa taka-jalkojaan ihmisen tieltä. Kun liike tapahtuu, paine pudotetaan. Hevonen ei laumassa väistä alempi arvoista hevosta. Joten ihmisen väistäminen on kunnioittava merkki.
Jos hevonen suorastaan juoksee karkuun tai laitumelta haku on muuten vaan vaikeaa, suosittelen jättämään hevosen tarhaan ja kokeilemaan tätä seuraavaa harjoitusta.
Laita hevonen keskikokoiseen tarhaan yksin ja istu itse tarhaan hevosen kanssa. Voit ottaa tuolin mukaan, mutta älä ota mitään muuta virikettä (ei puhelinta, musiikkia tms). Älä kiinnitä mitään huomiota hevoseen. Älä kutsu sitä nimeltä, älä kosketa sitä ellei hevonen itse tule koskemaan sinua, älä seuraa sitä katseellasi, älä liiku tai muutenkaan yritä herättää hevosen huomiota. Istut vaan paikallaan, mielellään 10 minuuttia per päivä, kokonaisen viikon ajan.
Hevosen voi toki viedä laitumelle takaisin tai tarhata yhdessä muiden hevosten kanssa viikon aikana, mutta suosittelen ottamaan sen yksin aidatulle alueelle harjoituksen ajaksi. Mitä vähemmän muita häiriötekijöitä on ulottuvilla, sen parempi.
Jotkut hevoset tulevat heti viettämään aikaa kanssasi. Toisilla menee paljon pidempään siihen, että hevonen oppii luottamaan sinuun ja ymmärtää, että ihmisen kanssa hengailu on paljon mukavampaa kuin yksin. Ei siis kannata hämmentyä, jos hevonen seisoo ensimmäiset päivät kauimmaisessa kulmassa takapuoli sinua kohden, ilman minkäänlaista mielenkiinnon merkkiä. Kärsivällisyyttä ! Mitä kauemmin sinulla kestää voittaa hevosen mielenkiinto, sitä kipeämmin tätä harjoitusta tarvitset.
Se, että hevonen haluaa olla ihmisen kanssa, tehtiin sitten mitä tahansa, on huikea etu. Hevosen ja ihmisen välinen yhteistyö muuttuu täysin, kun me ymmärrämme tämän pieneltä vaikuttavan seikan. Hevoset ovat älyttömän viisaita eläimiä ja osaavat lukea meidän vartalon kieltä hyvin. Nyt on meidän vuoro oppia lukemaan niitä !