Rauliko naisen nimi? Onhan se, piti ihan tarkistaa.
Pahaa aavistamattomina lähdettiin metsään sunnuntaina 9 hengen vaellusryhmän kanssa. Ryhmästä 8 oli täysin aloittelijoita. Katastrofin ainekset siis kasassa, jihuu! Jännitys laukesi kyllä heti, kun päästiin metsään. Nämä amatöörit nimittäin kuuluivat ryhmään ‘’ikinä en ole hevosen selässä ollut, mutta nopea olen oppimaan.''
Se on ihan mahtava tunne, kun jengi pienen opastuksen jälkeen kipuaa itse hevosen selkään, asentaa jalustimia ja jolkottaa menemään tukka hulmuten.
Mother nature oli toisiaan rakentanut meille ihan oikean maastoesteradan käytettäväksi. Harmi, ettei päästy esteitä sen enempää testaamaan. Yhden kerran piti tosin meidänkin tulla alas selästä ja hypyttää hevoset aika komean ojan yli.
Helpommin sanottu kun tehty, sillä eihän nämä issikat mielellään hyppää. Varsinkaan, kun oli se rauhallisempi puolisko laumasta mukana. Päästiin kyllä näkemään semmosia loikkia, että oikeen harmittaa, ettei siinä hässäkässä ehtinyt ottaa kuvia. Melkeen pisti miettimään, että pitäisköhän vaihtaa vaellusratsastus maastoesteratsastukseen. Tyyli oli tosin vähän hukassa. Jotakuinkin tältä se näytti.

Semmosta sunnuntai menoa tällä kertaa. Ainiin, ehtihän sieltä yks tipahtaakin, onneksi kaikki päättyi kumminkin hyvin ja iloiset retkeläiset lähti kotiin. 😌🙏🏾🤘🏼🐴
p.s Raulit rulettaa
p.s Raulit rulettaa